perjantai 2. lokakuuta 2015

Uusi rakkaus

Summer & Sun

Facebookissa kerroin kuinka tein heräteostoksia ihan arkipäiväisellä kaupparaissulla meidän paikallisessa S-Marketissa 19.9. Ostin siis kaksi ja puoli euroa maksaneen Filly pussin jonka avattuani rakastuin täysin!


Tuo mystinen pussi oli siis tämän näköinen niinkuin yllä olevassa kuvassa. Pussin takapuolella näkyy kuva jokaisesta sarjaan kuuluvasta ponista. Tässä pussissa niitä oli 21 erilaista, mutta näihin on tullut myöhemmin hieman laajennusta ja uudemmissa pusseissa ponien kuvia on viisi lisää, eli kaikkiaan näitä ihanna suloisia Butterfly Fillyja on 26 erilaista.


 Heräteostoksena tulleessa pussissa oli Vesi perheeseen kuuluva ihana poni nimeltä Victoria. Jokaisella perhosponilla onkin perheeseen kuuluvan värin mukaiset siivet, tuntosarvet sekä kruunussa oleva kristalli. Vesi perheessä nämä ovat kaikki väriltään sinisiä. Jokaiseen viiteen alkuperäiseen perheeseen kuuluu neljä erilaista ponia.



Ensimmäistä Fillyäni illan ihailtuani ihastuin niin että päätin kerätä koko sarjan. Kävinkin heti seuraavana päivänä,  20.9,  hakemassa kolme Filly pussia lisää. Tässä onkin siis toinen saamani Filly, Sara, joka kuuluu Kukka perheeseen. Kukka perheen poneilla on punaiset siivet, tuntosarvet ja punainen kristalli kruunussaan. Saralla on mielestäni ihana tukka josta tulee vähän mieleen Kleopatra.


Seuraavana tuli Auringonpaiste perheeseen kuuluva oranssi Sun keltaisine siipineen. Tämän perheen poneilla onkin auringonväriin sopivat keltaiset siivet, tuntosarvet ja kristalli. Jokaisessa pussissa tulee ponin lisäksi ponin oma kortti jossa näkyy ponin kuvan ja perheen symbolin lisäksi tietenkin ponin nimi. Kortin taustaväri on, kuten olettaa saattaa, samaa väriä kuin perheen tunnusväri. Toisin kuin kahdella aikaisemmin saamallani ponilla tällä on glitteriä siivissään.


Sitten on vielä Summer, joka on samaa perhettä edellä esitellyn Sunin kanssa. Sain siis heti kerralla puolet Auringonpaiste perheestä, mikä tuuri! Kuvissa tällä on lila harja ja häntä, mutta todellinen väri on lähempänä pinkkiä. Tuosta tulee ihan huvipuistojen hattara mieleen. 

Tällaisia siis nämä uudet keräilykohteeni. Tässä jo edustettuina olleiden perheiden lisäksi näihin kuuluu vielä Sydän- ja Lehti perhe, sekä prinsessa Scarlet. Jälkeenpäin sarjaa tosiaan laajennettiin vielä yhdellä viisi henkisellä erikois perheellä, jonka symbolina on pinkki perhonen.

Lisää Fillyista myöhemmin.

Kiitos & Kumarrus

-Ansku-