Tallin emäntä



Tallin emäntä eli Ansku


Ansku on vuonna 1988 syntynyt naisimmeinen Keski-Suomesta, joka harrastelee ponien lisäksi pääasiassa valokuvausta ja gerbiilien kasvattamista. Olen aina ollut hyvin eläinrakas immeinen ja meiltä kotoa löytyy nykyäänkin useampi lemmikki. Gerbiilejä kasvatan nykyään enimmäkseen värissä burmese, mutta meiltä löytyy ainakin vielä toistaiseksi useampaa muutakin väriä ja muillekkin väreille on vielä suunnitteilla muutamat poikueet. Tarkoituksena kuitenkin pikku hiljaa karsia nämä ylimääräiset värit minimiin ja keskittyä pääasiassa burmese värin kasvatukseen. Lisää tietoa gerbiili kasvatuksestani sekä muistakin lemmikeistämme saat lukea toisesta blogistani, jonne löytyy linkki tuolta vasemman reunan "muita sivustoja"-lootasta.

Valokuvauksesta olen myöskin ollut kiinnostunut jo pikku tytöstä asti ja olen sitä koko ikäni vaihtelevasti harrastellut. Vuosia haaveilin kunnollisesta kamerasta, jolla saisi aikaiseksi ihan kunnollisiakin kuvia ja vihdoin ja viimein alkuvuonna 2013 päätin sellaiseen investoida. Olinkin ihan super happy, kun pääsin pitkän haaveilun jälkeen eroon kälysistä pokkareista ja surkeista kännykameroista. Tämän kunniaksi perustettiin myöskin Anskun ikioma valokuvausblogi, joka löytyy nimellä Välisuon Prinsessa.  Sinne myöskin linkki tuolla "muita sivustoja"-lootassa, jonka jo aikaisemmin mainitsin. Siellä pääsette halutessanne ihailemaan millaisia kuvatuksia sitä onkaan saatu aikaan.  Mainittakoon vielä sellainenkin että tälläkin blogilla on omat facebook sivut joista saapi käydä tykkäilemässä, jotta pääsee helposti seuraamaan blogin päivityksiä naamakirjan välityksellä.


Tällä hetkellä Ansku täti (olen siis aivan oikeastikkin täti) "työskentelee" ihan vain täällä kotinurkissa ja toimittaa kotiäidin virkaa. Keväällä 2014 jäin äitiyslomalle meidän paikalliselta päiväkodilta, jossa työskentelin laitoshuoltajana eli ihan suomeksi sanottuna siivoojana. Oikeastihan ammattini on rakennusmaalari ja tuli sitä muutama vuosi oltua töissä ihan raksallakin rakentamassa ja remontoimassa niitä taloja, mutta eniten kokemusta on kuitenkin noista maalaus hommista. Nykyinen asuntommekin on itse tapetoitu ja maalattu ennen asumaan asettumista mieleiseksi.

Kuten päätellä saattaa niin kesällä 2014 Anskusta tuli äiti, kun sain heinäkuussa pienen hurmuripojan. Näinkin suuren elämänmuutoksen myötä on täällä kotona ollut aikamoista hässäkkää varsinkin niinä ihan ensimmäisinä kuukausina, kun poika oli ihan pieni käärönen ja vaati ympärivuorokautista palvelua. Nyt keväällä, kun tuosta pienestä kääröstä on kasvanut jo niin iso poika että se opettelee pian kävelemään niin alkaa pikkuhiljaa tällä äidillä olla hieman sitä ihan omaakin aikaa ja pystyy taas hieman paremmin keskittymään myös blogin ja sivustojen päivittämiseen.


Hmm... Mitähän sitä sitten vielä kertoisi?
Kertokaa ihmeessä mitä haluatte miust tietää niin ehkäpä lisäilen niitä juttuja sitten tähän.
Toistaiseksi mennään näillä tiedoilla.


Päivitetty viimeksi 10.03.2015

2 kommenttia:

Ponit kiittävät kommenteista.